SYYSLOMALLA HENGÄHDETÄÄN

SYYSLOMALLA HENGÄHDETÄÄN
SYYSLOMAVIIKKO 2021
tulevalla viikolla meidänkin kuoro lomailee, eli harjoituksia ei ole, mutta sitten marraskuun alussa tapaamme jälleen laulun merkeissä.
Kyllä on ollut mukavaa harjoitella ja laulella sekä jo tutuiksi tulleita kappaleita – kuin myös uusia, kuoronjohtajan ihan meidän kuoroa varten säveltämiä ja sovittamia laulelmia. Intoa nostaa myös se, että vaikka kauan olimme erossa toisistamme koronan takia, tuntuu kuin tuota väliaikaa ei olisi ollutkaan ja kaikki sujuu ongelmitta entiseen malliin.
Tulepa sinäkin mukaan, sillä koskaan ei ole myöhäistä aloittaa mukava kuorolauluharrastus. Kuorolaulussa on voimaa!
Katso kuoron omat kotisivut lahdenlaulajat.fi ja/tai Harjulaopiston verkkosivut, sekä päijäthämäläiset.fi -sivusto.
Kuvassa osa kuorolaisista väliajan iloisissa tunnelmissa Lahden Kansallisissa sotaveteraanijuhlissa 27.4.2017.
.