JOULU JOUTUU

Kuukauden päästä on melkein jouluaatto, mutta sitä ennen meidän kuoromme virittäytyy laulun voimalla joulun tunnelmaan. Viikon päästä alamme nimittäin harjoitella jouluisia lauluja, vaikkemme joulukonserttia järjestäkään tänä vuonna. Joululauluista tulee lämmin olo ja hyvä mieli – ja rauhan tunne sydämeen ja ajatuksiinkin.
Viimeiset kuoron syyskauden harjoitukset pidetään ma 29.11.21 klo 18-20.30. Kevätharjoitukset aloitetaan ma 10.1.22. Tällä hetkellä aloitamme harjoitukset klo 18, mutta kevätkaudella voi tulla aloitusaikaan muutoksia.

Onnellista loppusyksyn aikaa ja laulellaan, sillä kuorolaulussa on voimaa. Sinäkin olet tervetullut joukkoomme, vaikka kokeilemaan aluksi.

Kuvassa kuoro esiintyy Sibeliustalossa. Monet tuolloin kuorossa launaneet laulajat ovat yhä mukana. Kukapa upeasti sointuvaa kuoroa hennoisi jättää! Kuoroa johti tuolloin musiikinopettaja Marja Jäppinen.

Kuvassa voi olla 6 henkilöä, seisovat ihmiset ja sisätila